Aavasaksan ympäristötaidenäyttely
Aavasaksanvaaran ympäristötaidenäyttely 8.7. alkaen
Aavasaksan vaaran jylhiin maisemiin rakentuu kesällä 2022 ensimmäistä kertaa ympäristötaidenäyttely. Ympäristötaide luodaan näyttelypaikalla: taiteilijat aloittavat työnsä juhannuksen jälkeen ja näyttely avautuu yleisölle Aawastock-festivaalin yhteydessä 8.7.2022. Ympäristötaidetta voi festariviikonlopun jälkeen ihailla vapaasti elokuun loppuun asti ilman aukioloaikojen tai pääsylippujen rajoitteita.
Alueella ei ole varsinaista polkua tai karttaa mutta teokset ovat helposti löydettävissä paikan päällä. Lähin osoite näyttelyyn on Aavasaksanvaarantie 281, 95620 Aavasaksa.
Teokset löytyvät Kruununnäyttämön takaa ja Paviljongin pihasta näköalatasannetta kohti lähtevien isojen polkujen varsilta. (Vain kestävöitetyllä maa-alueella saa kulkea.)
Näyttelyssä on esillä kahdeksan taitelijan teoksia. Tutustu teoksiin ja taiteilijoihin alta.
Essi Korva: Metsänvartija
Materiaalit mänty, kanto, harjateräs, uretaanivaahto, avatut sisalköydet, spraymaalit, öljymaalit. 2021.
Metsänvartija-teos nimensä mukaisesti vartioi metsää. Työhön alkaessaan kuvanveistäjä ja kuvataiteilija Essi Korva mietti vanhoja kelohonkia ja sitä, kuinka ne ovat nähneet kaiken; hyvän ja pahan. Ikään kuin hongat olisivat vartioineet aluettaan ja nähneet muutoksen ympäristössään satojen vuosien ajan.
Metsät tarvitsevat suojelijansa. Sen takia Korva on halunnut toteuttaa kelottuneen oloisen riutuneen vartijan, joka väsymättä vahtii kotiaan. ”Halusin tuoda mukaan tunnetta, joka herää lohduttomasta avohakkuun näystä. Halusin mukaan myös toivetta tulevasta. Siitä, että ymmärtäisimme kohdella ympäristöämme paremmin. Se on täysin mahdollista”, Korva sanoo.
Metsänvartija on muista teoksista poiketen esillä 24.6. – 10.7
Essi Korva
Essi Korva on Pellossa syntynyt kuvanveistäjä ja kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Kolarin Sammalvaarassa. Korva on toiminut kuvataiteilijana vuodesta 2010 lähtien, jolloin hän valmistui Lahden Taideinstituutista (amk). Korva on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä, osallistunut ympäristö- ja paikkasidonnaisen taiteen näyttelyihin sekä lukuisiin ryhmänäyttelyihin. Hänen teoksiaan on ollut esillä kansainvälisissä tapahtumissa mm. Meksikossa, Virossa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä. Korvan teoksia on myös useissa kokoelmissa.
Essi korva työskentelee useilla eri materiaaleilla. Hänelle idea ja teos määrittävät, mitä materiaalia hän käyttää. Useimmiten Korva toteuttaa teoksiaan betonista, puusta, kierrätysmateriaaleista, keramiikasta ja luonnon materiaaleista.
Korva pyrkii usein kuvaamaan teoksissaan tunteita ja luontoyhteyttä. Hän kutsuukin teoksiaan usein tunteiden muotokuviksi. Myös teoksessa Metsänvartija on käytetty useita kierrätysmateriaaleja.


Pekka Syväniemi: Huuhailija
Materiaali maalattu puu
Teoksessa on tekijän omakohtaisia lapsuusmjuistoja. Naivistisuuden lisäksi teoksessa on jotain vinoa. Teos on syntynyt Pellon Orangissa kesäkuussa 2022.
Pekka Syväniemi
Taiteilija Pekka Syväniemi asuu Orangin kylässä Pellon kunnassa. Hän on myös Oranki Art ry:n yksi perustajajäsen. Syväniemen kiinnostus ympäristötaiteeseen syttyi jo viime vuosituhannella Lahden taideinstituutin opintojen parissa. Syväniemi hoitaa Orankiharjulla sijaitsevaa ympäristötaidepuistoa – ja on hoitanut sitä länsilappilaisen metsän uumenissa jo 21 vuotta.
Reijo Puranen: Keskiyön rytmi
Materiaali pajupuu
Teos on syntynyt Aawastockin innoittamana. Taiteilijalle kesäfestivali tuo mieleen rummun ja rytmin. Teos kuvaakin kauniilla tavalla rumpua. Aavasaksa paikkana on läheinen taiteilijalle myös henkilökohtaisesti. Puranen on käynty katsomassa keskiyön aurinkoa Aavasaksan vaaran päällä lapsesta asti.
Reijo Puranen
Reijo Puranen on Pellossa syntynyt ja Hyvinkäällä asuva kuvataiteilija ja ympäristötaiteilija. Puranen on Suomen Taidegraafikkojen, Muu ry:n, Lapin taiteilijaseuran ja Hyvinkään Taiteilijaseuran jäsen. Hänellä on ollut useita yksityis- ja yhteisnäyttelyitä Suomessa ja Euroopassa. Puranen ammentaa ideat kuvataiteeseensa pääosin kirjallisuudesta: hänen taiteessaan näkyvät mm. uskomukset ja mytologiat. Lue lisää.


Pertti saari: Tuolta puolen rajaa
Materiaali puu ja tervabalsami
Tuolta puolen rajaa peilaa historiaan ja väestön liikehdintään pohjoiskalotin alueella. Teos muistuttaa väestön liikkeistä rajojen yli sukupolvien ja vuosisatojen ajan. Ei pelkästään Suomen ja Ruotsin vaan myös Norjan valtioiden rajojen yli on sekä tultu että menty. Saari luotaa teostaan myös omaan sukuhistoriaan: ”Aidin suku on tullut Norjasta. On liikuttu rajojen yli sukupolvia sitten. Äitini äidin isoisä tuli Norjasta Suomen Lappiin Ounasjokivarteen”, Saari kertoo.
Pertti Saari
Pertti Saari on lappilainen kuvanveistäjä. Saaren päämateriaalina on puu, johon hän yhdistää usein muitakin materiaaleja. Saaren veistoksissa esiintyy usein ihmiskasvoja ja ruumiinosia. Saari asuu Rovaniemellä ja on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta vuonna 1990.
Sirja-Erika Virpikari: Pieni punainen metsä
Materiaali: maalattu puu, piikkilanka, metalli.
Sirja-Erika Virpikari haluaa teoksellaan ottaa kantaa metsiemme tilaan ja luonnonsuojelun merkitykseen. ”Meillä on enää vähän vanhoja, koskemattomia metsiä, joissa on valtavasti elämää. Metsän arvo mitataan rahassa ja tehostetun puuntuotannon seurauksena meillä on paljon puupeltoja ja mehupillimetsiä, joissa varreltaan ohkaiset puut kasvavat viivasuorissa riveissä. Puut eivät ehdi kasvaa täyteen mittaansa, koska se ei olisi taloudellisesti kannattavaa. Jokainen hakkuuaukio ja tehokkaan hakkuun talousmetsä, puupelto ja mehupillimetsä tuo mieleeni Tshernobylin Punaisen metsän.”
Sirja-Erika Virpikari
Sodankylästä lähtöisin oleva oululainen kuvataiteilija.


Satu Loukkola: Sirkkain harppu
Materiaali kelottuneet oksat ja pellavalanka
Teoksen nimi on Aaro Hellaakosken runon Viatonten valssi innoittama.
Teos on tehty ja suunniteltu juuri kyseiselle kivelle. Loukkola kertoo, että teoksen kokoamisvaiheessa muotojen mukaan järjestetyt oksat näyttivät kuin tanssivan. ”Mieleeni tuli runosta tehty ihana laulu, jossa kesäyössä pirut ja enkelit tanssivat yhdessä.”
Satu Loukkola
Satu Loukkola on järveläläinen kuvanveistäjä, jonka taiteeseen kuuluvat myös muotokuvat, piirustukset ja maalaukset. Loukkolan teoksia on syntynyt muun muassa kasvien innoittamina. Loukkola on kertonut kiven olevan hänestä mielettömän kaunis, aikojen sylistä noussut materiaali.
Jyrki Poussu: Löydös
Materiaalit kivi, maalit
Teos on toteutettu Aavasaksan laelta löydetyistä pienistä kivistä, jotka on maalattu metallivärillä ja ripoteltu maastoon. Teoksen idea on käsitetaiteellinen: maastoon huomaamattomasti sulautuvan teoksen löytäminen saa pohtimaan, onko kyseessä taideteos vai mikä.
Samalla teos on kannanotto suomalaiseen kaivospolitiikkaan sekä ulkomaisten kaivosyhtiöitten toimintaan maaperällämme. Mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan teos tai teoksen osat säilyvät paikoillaan. Kenties ihmiset poimivat niitä mukaansa matkamuistoksi tai kenties joku ulkomaisen kaivosyhtiön agentti poimii ne mukaansa tarkempia tutkimuksia ja määrittelyjä varten.
Jyrki Poussu
Jyrki Poussu on Kuusamossa syntynyt oululainen kuvataitelija. Hän yhdistää teoksissaan kolmiulotteista muotoa ja väri-ilmaisua. Poussu on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja yhteisnäyttelyitä Suomessa. Hänen teoksiaan on ollut esillä Suomen taiteen näyttelyissä Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Poussun kuvataidetta löytyy myös valtion taidekokoelmista, Oulun ja Kemin taidemuseoista, Salon ja Kuusamon kaupungeista sekä tänä kesänä myös Aavasaksan vaaran laelta!


Lasse Lassheikki: Kometa
Materiaalit puu, maali
Taiteilija Lasse Lassheikki kertoo, että mieleen tulee kuva ja sitten sen vain tekee. Kometa ilmentää liikettä. Teoksessa voi nähdä myös kontrastia ihmisen rakentaman rakennetun muodon ja luonnon sattumanvaraisen muotokielen välillä. Teoksessa on luonnon riu’uista rakennettu geometrinen muoto eli ympyrä-kaari. Geometrinen muoto on ollut työn alla Lassheikillä työhistorian ajan. ”Tästä tuli teos, joka on menossa vauhdilla.”
Lasse Lassheikki
Lasse Lassheikki on ylitorniolaislähtöinen, Järvelässä asuva kuvataitelija. Lassheikki on myös perustanut yhdessä Pekka Syväniemen ja Jari Kyllin kanssa Oranki Art ry:n, joka tunnetaan ympäristötaidepuistosta Orangin kylässä. Lassheikin teoksissa toistuvat abstraktit aiheet ja kuvat.
Aavasaksanvaara sijaitsee Ylitornion vireässä kunnassa, Ruotsin välittömässä läheisyydessä. Kartasta voit tutkia lähialueen palveluita, vierailukohteita ja muuta tarjontaa.
