Alun perin met olima sammaa Lappia

Tornionlaakso sijaitsee Suomen ja Ruotsin Lapin rajalla. Alun perin tämä alue oli samaa maata joen molemmin puolin vuoteen 1809 asti, jolloin se jaettiin kahden valtion välillä Haminan rauhassa. Monet perheet ja kylät jaettiin kahtia, kun Tornionjoelle vedettiin uusi raja.

Mutta tämä ei estänyt ihmisiä puhumasta omaa kieltään ja pitämästä kiinni omasta kulttuuristaan. Vielä tänä päivänäkin tämä laakso on ainutlaatuinen kulttuurinen sulatusuuni, jossa suomalaiset, ruotsalaiset ja saamelaiset ovat asuneet yhdessä vierekkäin. Alueella puhutaan neljää kieltä – suomea, ruotsia, meänkieltä ja saamea.

Tornion-Muonionjoki on Euroopan pisin vapaana virtaava joki ja suuri lohijoki. Paikalliset kutsuvat jokea Väyläksi, koska aikoinaan joki oli kulkureitti. Tornionjoki alkaa Ruotsin Tornionjärvestä ja virtaa Pohjanlahdelle Tornion ja Haaparannan kaupunkien väliin.

Lapin matkailun sanotaan alkaneen Tornionjoen laaksosta, kun ensimmäiset tutkijat tulivat tänne jo 1600-luvulla. Erityisesti Ylitorniossa sijaitseva Aavasaksan vaara on ollut yksi ensimmäisistä kohteista, jonne ihmiset ovat kokoontuneet katsomaan keskiyön aurinkoa.

Pohjoinen napapiiri, 66 ° 33′46 ″ N, kulkee Suomen puolella Pellon ja Ruotsin puolella Övertorneån kunnan läpi. Napapiiri määritellään pisteeksi, jossa aurinko ei nouse ollenkaan talvella (kaamos) eikä laskeudu ollenkaan kesällä (keskiyön aurinko / yötön yö) vähintään yhden päivän ajan.

”Olipa kerran kaukaisessa pohjolassa puhtaan valkoisen jään peittämä laaja erämaa,

jossa eleli vain arktisiin oloihin sopeutuneita eläimiä.”

”Eräänä päivänä voimakas valo vapautti maan jäästä ja valtaisat vesimassat muovasivat alueen maat.
 
Syntyi kaunis vaarojen ja tuntureiden ympäröimä jokilaakso, jonne nousi nopeasti sankkoja metsiä silmänkantamattomiin.

Pian monenlaiset eläimet asuttivat tätä vehreää paratiisia.

Lopulta ihminenkin löysi tämän uuden maan, jossa vesistöt tarjosivat runsaasti kalaa ja metsät saalista. Tänne oli hyvä asettua.

Sinne tänne syntyi pieniä kyliä. Maata kutsuttiin Lapiksi ja jokea Väyläksi.

Väylänvarressa puhuttiin samaa kieltä ja ihmiset olivat hyvin vieraanvaraisia.

Vaikka välimatkat olivat pitkiä ja vaikeita, oli alueen asukkailla silti tapana kyläillä ja tarinoida usein toistensa luona iltamyöhään.

Kotimatkaa valaisivat kesäöinä aurinko, keväisin hohtavat hanget, talvipakkasilla kirkas tähtitaivas, kuutamo ja revontulet.

Myöhemmin Väylänvarren maailma muuttui, sillä alueen hallitsijat päättivät jakaa alueen kahtia ja vetää jokeen uuden rajan.

Ihmiset jatkoivat kuitenkin elämäänsä yhteisen väylän varressa kuten ennenkin ja kokoivat olevansa edelleen samoja väylänvartisia molemmin puolin jokea. Yhteinen kielikin säilyi.

Tänä päivänä vain harvat ovat saaneet kokea tämän alkuperäisen Lapin taian,  Väylänvarren ainutlaatuisen elämäntavan ja alueen kauneuden eri vuodenaikoina.

Tässä laaksossa keskiyön aurinko loistaa kauneimmin, syksy värittää maisemat runsaimmin, talven siniset hetket ovat sinisempiä ja keväthanget hohtavimpia.

Ihmiset sanovat, että Väylänvarsi on kuin Lapin Italia, jonka asukkaat ovat eläväisiä, aitoja ja vieraanvaraisia. Rieskaakin syödään yhtä paljon kuin Italiassa pizzaa!”