Keitämä kahvit
”Äläpä hättäile, istu mäthääle – keitämä kahvit.” Eri variaatioina tunnettu lausahdus kiteyttää Tornionlaakson kahvittelukulttuurin. Kahvia juodaan, aina ja joka paikassa, ja hetken ytimessä on kohtaaminen.
Väylänvarressa kulkiessaan voi odottaa saavansa kokemuskassiin kirjon erilaisia kahvitteluhetkiä. Taukopaikkojen kahvi ja munkki -yhdistelmä lienee klassikko tien päällä läpi maan. Kahvihetkiä voi sen lisäksi olla lukemattomissa erilaisissa tilanteissa.
Luontopolkuja kiertäessä tauko laavulla tulipaikan ääressä on paikallaan. Silloin repusta usein löytyy eväiden palanpainikkeeksi termospullollinen lämmittävää kahvia. Höyryävän kuuman juoman kaataminen kuksaan on ihmeellisen latautunut hetki, joka purkautuu nautinnolliseen ensisiemaukseen.
Tiettömillä taipaleilla retkeillessä mukana on usein nokipannu. Kahvin rauhallinen keittely lähdevedestä tai puhtaasta lumesta nuotiotulilla lähentelee jo rituaalia. Kahvinpurut ja sokeripalat otetaan esiin poronnahkapussukoista ja pannukahville annetaan aikaa. Jokaisella keittäjällä lienee oma tapansa säikäyttää kahvinpurut pannun pohjalle ennen juoman nauttimista – yksi kaataa kuuman kahvin sekaan lirauksen vettä, toinen kopauttaa pannua kepillä. Jotkut vain antavat purujen hitaasti vajota pohjalle kahvia pitkään haudutellen. Kaikki tavat ovat yhtä oikeita. Leirissä usein vietetään pidempikin tovi ja puhellaan samalla henkeviä tai niitä näitä. Läsnäolon tunnetta ei tarvitse etsiä, se on.
Tornionjokivarressa kahvittelu on sosiaalinen instituutio. ”Käyppä kahvilla”, sanotaan usein ohimennen tavatessa tai hyvästellessä – sillä kutsutaan yhteyden ylläpitoon pelkän kylästelyn sijasta. Ruotsin puolella puhutaan fiikkaamisesta, joka tarkoittaa jaettua kahvihetkeä makean kahvileivän, fikabröd, kera. Herkkuja pitää olla aina tarjolla: kuivakakkua, pikkuleipiä, viinereitä… Suomen puolella Länsi-Lapin perinteisin kahvileipä on kampanisu. Toppaaminen kuuluu kielenkäyttöön – etenkin ennen vanhaan pullapitkon viipaletta kastettiin kahvikupissa, topattiin.
Kahvit juodaan kaiken mahdollisen kunniaksi: merkkipäivien ja juhlapyhien, loppuun saatetun urakan, odotetun tapaamisen, tehtyjen kauppojen, saunan tai kilpailuvoiton. Lisäksi kahvitteluhetki on syy taukoihin päivätyön lisäksi pihahommissa, metsätöissä ja muissa arkisissa askareissa. Kahvittelu katkaisee toviksi tekemisen kuin tekemisen ja antaa tilaisuuden istahtaa nokakkain toisen ihmisen kanssa. Silloin saa tuntuman oikeisiin kuulumisiin.
Kahvihetket ovat myös kylien tiedonvälityskanava. Kylätalojen kokoontumisissa vaihtuu tehokkaasti tieto maailman menosta, tulevista tapahtumista, maataloustöiden vaiheesta, alueen uusista asukkaista, syntymistä ja kuolemista. Huoltoasemien kahvipöytien parlamentit ovat varsinainen tietotoimisto ja uusiin kulkijoihin kiinnitetään huomiota. ”Kuas soli?”, yksi kysyy, ja usein toinen osaa antaa valistuneen arvauksen. Ruotsissa eläkeläismiesten, ja nuorempienkin, arkiaamujen ensimmäinen ohjelma on usein ”gubbdagis”, ukkopäiväkoti, jossa vaihdetaan ajankohtaiset kuulumiset, kahvikupin ääressä tietysti.
Siellä missä kahvia tarjotaan, näkee usein fraasin ”påtår ingår”. Meänkielellä se kääntyy muotoon pootoori sisältyy hinthaan. Pootoori on santsikuppi ja usein sellaisen tosiaan saa kaupan päälle. Ja tilaisuutta kannattaa hyödyntää – eihän kahvia koskaan voi liikaa juoda.
