Saapuminen
SOLEKKO TULLA!

Saapuminen
Original Laplandin alue, ”Meän Lappi”, on suuri alue, joka yltää Pohjanlahdelta aina pohjoisille tuntureille saakka ja kattaa sekä Suomen että Ruotsin puolen Väylänvarren.
Aluella on useita lentokenttiä, joista matkailijoiden eniten käyttämät ovat Rovaniemi, Kittilä ja Kemi-Tornio. Muita kenttiä ovat Pajala ja Kiruna, myös vähän etelämpänä olevien Oulun ja Luulajan lentokenttien kautta kuljetaan. Suomen puolen lentoliikennettä voi tarkastella Finavian ja Ruotsin Swedavian sivuilta. Operoivia lentoyhtiöitä ovat mm. Finnair, Norwegian, SAS ja Jonair.
Junalla pääsee perille ympäristöystävällisesti. Väylänvarren suomenpuolinen junarata yltää Kolariin asti ja toinen rautatiehaara kulkee Rovaniemen kautta Kemijärvelle. Tutki toimivia yhteyksiä tarkemmin VR:n sivuilta. Ruotsin Lappiinkin tulee joitakin yhteyksiä, joita voi tarkastella tästä.
Linja-autoverkosto Väylänvarressa on kattava. Suomen puolen yhteydet löydät keskitetysti Matkahuollon sivuilta, Ruotsissa alueella operoivat mm. Länstrafiken Norrbotten sekä Tapanis buss. Pieni tai suuri tilausbussi järjestyy Carls Buss -yritykseltä.
Kätevimmät yhdistelmät kohteeseesi ja vähäpäästöisimmät julkiset kulkuyhteydet löydät perille.fi-sovelluksesta. Mahdollisuuksien mukaan kimppakyyti on myös hyvä ratkaisu kulkemiseen.
Kaikilta paikkakunnilta löytyy taksipalveluita ja lyhyemmät matkat kuljet vaikka sähköpyörällä!
”Äläpä aja siutti!”
